Suomalaisnuoret kesäkiertueella
Kymmenen suomalaisen Squashjuniorin urakka Saksan Kölnissä päättyi maanantaina. Yksi euroopan junioritourin suurimmista kisoista oli kovatasoinen ja paikalla oli 359 pelaajaa ympäri maailman.
Täydelliset tulokset tournamentsoftwaressa ja suomalaistulokset täällä alempana.
Parhaasta suomalaissijoituksesta vastasi Miko Äijänen, joka oli P19 sarjassa viides. Sarjan voittaja oli Ranskan Benjamin Aubert. Mikolle seinä tuli vastaan hieman yllättäen jo puolivälierissä, jossa tiukkojen vaiheiden jälkeen sijoittamaton Australian Sam Ejtemai vei ottelun 3-1. Mikon volley- ja etukenttäpeli ei kulkenut riittävän hyvin missään vaiheessa ottelua ja vastustaja rokotti paljon pisteitä vastahyökkäyksillä. Paras terävyys oli Mikolla kateisssa mahdollisesti myös kovan kesäharjoitelun seurauksena. Paikkojen auetessa voidaan kuitenkin odottaa Mikolta parempaa tulosta viikonloppuna Dutch Junior Openissa.
Javed Ali oli samassa sarjassa kahdeksas. Javed pelasi hyvät kisat ja raivasi tiensä puolivälieriin laadukkaalla ja kovatempoisella pelillä. Javedin fyysinen ilme ja kurinalaiset lyöntivalinnat oli silmiinpistävää. Turnauksen edetessä jalka alkoi painaa ja tappio puolivälierissä tuli turnauksen voittaneelle Aubertille 3-0. Seuraava ottelu Miko Äijäsen kanssa sijoista 5-8 päätyi keskeytykseen. Viimeinen ottelu skotlantilaista vastaan oli Javedilta hyvä puristus vaikka päätyikin vastustajalle 3-2.
Juuri seitsemäntoista täyttänyt Mika Laakkonen oli P19 sarjassa 54. Mika pystyi kovassa sarjassa pelaamaan hyvää ja vahvaa takakenttäpeliä mutta lyöntitarkkuus eteen ja suorien virheiden määrä näkyi monessa ottelussa niukkoina erätappioina. Mikan taisteluasenne oli kuitenkin rautaa läpi turnauksen, vaikka ison miehen jalka alkoi painaa turnauksen edetessä äärimmäisen kuumissa kenttäolosuhteissa. Ensimmäinen vuosi tässä sarjassa oli kuitenkin yleisilmeeltään positiivinen.
Suomen tyttöjen paras oli Riina Koskinen joka sijoittui T19 sarjassa seitsemänneksi. Riinan peli on mennyt selkeästi eteenpäin Saksan Paderbornissa vietetyn vuoden jälkeen. Erityisesti peruspeli ja lyöntivalikoima on kehittynyt. Puolivälierissä 3/4 sijoitettu Sveitsin Celine Walser oli kuitenkin selkeästi parempi luvuin 3-0. Sijoilla 5-8 nähtiin Riinalta hyvää peruspeliä varsinkin rystypuolella, mutta epätarkka etukenttäpeli ja lievä hermoilu aiheutti tappion Walesin Lowry Robertsia vastaan 3-1. Viimeisessä ottelussa sijoista 7-8, Riina osoitti jämäkämpää otetta ja väänsi ottelun Laura Paquemaria vastaan väkisin kotiin tiukkojen vaiheiden jälkeen 3-2. Kokonaisuutena turnaus meni Riinalta hyvin.
Toinen Saksassa Paderbornissa vuoden harjoitellut Maarit Ekholm aloitti kisat hyvin T19 sarjassa ja meni jatkoon ensimmäiseltä kierrokselta. Toisella kierroksella Lowry Roberts oli kuitenkin liian kova pala purtavaksi ja lopullinen sijoitus Maaritille oli kymmenes. Turnauksen aikana Maaritin pelistä huokui harjoittelun tuoma itsevarmuus ja parantunut lyöntivalikoima. Lisäksi peruspeli on suoraviivaisempaa kuin aiemmin. Etukenttä- ja volleypelaaminen on kuitenkin vielä hakusessa parempia pelaajia vastaan.
Nea Falck oli T19 sarjassa 23. Harmittava ensimmäisen kierroksen viidennen erän jatkopalloilla kärsitty tappio vei Nean pelaamaan sijoista 17-24. Ottelussa Nea osoitti kuitenkin hyvää pelipäätä tekemällä tärkeissä paikoissa kylmiä ratkaisuja. Kokonaisuutena Nean otteet kisoissa olivat kuitenkin vaihtelevia. Parhaimmillaan peli on laadukasta ja monipuolista, mutta liian usein hermoilu ja virheet tekivät voittamisesta vaikeaa.
T17 sarjassa 5/8 sijoitettu Henrietta Huuhka kärsi tappion ensimmäisellä kierroksella amerikkalaiselle Jane Pincukselle 3-1, loppusijoituksen ollessa 17. Hetan otteet olivat kisojen aikana vaihtelevia etenkin lyöntipelin osalta. Hetan vahvuudet ovat kova peruslyönti ja periksiantamattomuus, jotka kannattelevat pitkälle useimmissa otteluissa. Tiettyjen lyöntien puute ja virheiden määrä ovat usein rasitteena otteluiden voittamisen suhteen. Kokonaisuutena Hetan kisat olivat positiiviset ja sijoituspeleissä nähtiin kova viiden erän trilleri englantilaista Charlotte Jaggeria vastaan, jonka Hetta voitti 3-2. Viimeisessä pelissä keskittyminen herpaantui hyvän alun jälkeen ja aiheutti tiukan 3-2 tappion.
Sanna Koivumäki pelasi T17 sarjassa itsensä jatkoon ensimmäiseltä kierrokselta Megan van Drongelenia vastaan 3-1. Ottelu oli hyvä näytös Sannan taidoista parhaimmillaan sillä peruspeli oli kuin liimattu sivuseinään. Toisella kieroksella voitetun ensimmäisen erän jälkeen tuli romahdus ja tappio ottelussa yhdysvaltalaista vastaan 3-1. Loppusijoitus Sannalla 14. Sannan pelikäsitys, kilpailupää ja tarkka lyöntipeli ovat selkeitä vahvuuksia. Turnauksen edetessä väsymys näkyi kuitenkin otteissa huonona keskittymisenä ja epätasaisuutena.
Milla Uusitalo voitti ensimmäisellä kierroksella tyttöjen T17 sarjassa amerikkalaisen Alexa Greenin 3-0. Toinen peli oli erittäin hyvä vääntö englantilaista Emily Fulleria vastaan, jonka Milla joutui kuitenkin tunnustamaan paremmakseen 3-1. Sijoitusotteluissa Millan otteet olivat hieman epätasaisia loppusijoituksen ollessa 16. Millan pelissä on paljon potentiaalia ja hän pystyy fyysisesti haastamaan parempiakin pelaajia. Usein kuitenkin huono lyöntitarkkuus etukentällä ja volleypelaamisen puutteet näkyvät otteissa ja peli puuroutuu liiaksi takakulmiin. Taitotason ja osaamisen kehittyessä voi Millan pelistä odottaa mitä tahansa. Taisteluilme ja tsemppi on jokaisessa ottelussa hyvällä tasolla.
Ville Koskinen otti P15 sarjassa kaksi voittoa erittäin hyvällä pelillä ja osoitti perustason olevan kunnossa. Kolmannessa ottelussa hollantilainen Tom Schreurs oli kuitenkin vahvempi ja vei painavilla peruslyönneillä ottelun 3-0. Sijoitusotteluissa ei enää voittoja tullut loppusijoituksen ollessa 16. Ville pystyy parhaimmillaan erittäin hyvään peliin varsinkin rystypuolella, josta löytyy lyöntivalikoimaa ja suoritusvarmuutta sekä hyökkäys että puolustuslyönneissä. Pelikuvio kokonaisuutena hakee vielä uomiaan lyöntivalintojen osalta. Kärsivällisyyden puute ja väärät lyöntivalinnat rasittavat usein peliä vastustajien tehdessä tuhoja vastahyökkäyksillä liian paljon.
Pioneer Junior Squash Cup
Pojat u19
1. kierros
Javed Ali – Guillaume Ducos FRA 9/11 12/10 11/0 11/6
Miko Äijänen – Kevin Noirot FRA 11/3 11/5 11/6
Bart Horstman NED – Mika Laakkonen 11/6 11/2 11/4
2. kierros
Javed Ali – Dominik Dubsky CZE 11/2 6/11 11/7 11/8
Miko Äijänen – Christoph Zust SUI 11/4 11/5 11/4
3. kierros
Javed Ali – Matthew Broadberry ENG 11/7 11/7 14/12
Miko Äijänen – Lucas Rousselet FRA 11/7 11/8 11/0
Puolivälierät
Benjamin Aubert FRA – Javed Ali 11/6 11/2 11/6
Sam Ejtermal AUS – Miko Äijänen 11/5 10/12 11/8 11/8
Sijat 5-8
Miko Äijänen – Javed Ali w.o.
Sijat 5-6
Miko Äijänen – Robbie Keefe ENG w.o.
Sijat 33-61
Owen Davis USA – Mika Laakkonen 11/9 11/3 11/7
Sijat 49-61
Mika Laakkonen – Edvard Schönfeldt SWE 11/9 14/12 11/6
Sijat 49-56
Willi Wingelsdorf GER – Mika Laakkonen 11/7 11/9 11/9
Sijat 53-56
Mika Laakkonen – Martin Sochurek CZE 11/8 9/11 11/7 17/15
Sijat 53-54
Harris Lechtzier SUI – Mika Laakkonen 7/11 11/7 11/9 11/8
Tytöt u19
1. kierros
Maarit Ekholm – Anne Glassie USA 11/13 11/3 11/2 11/4
Riina Koskinen – Alexa Comal USA 11/7 11/2 11/8
Lucy Rowe USA – Nea Falck 11/9 11/6 5/11 11/13 13/11
2. kierros
Lowri Roberts WAL – Maarit Ekholm 11/5 11/9 11/3
Riina Koskinen – Clare Kearns USA 11/3 14/12 11/6
Puolivälierät
Celine Walser SUI – Riina Koskinen 11/7 11/7 11/6
Sijat 5-8
Lowri Roberts WAL – Riina Koskinen 11/13 11/6 11/5 11/8
Sijat 7-8
Riina Koskinen – Laura Paquemar FRA 3/11 14/12 6/11 11/8 11/8
Sijat 9-16
Maarit Ekholm – Emily Woodworth USA 11/4 11/6 11/6
Sijat 9-12
Maarit Ekholm – Clare Kearns USA 11/5 11/7 13/11
Sijat 9-10
Emily Sherwood USA – Maarit Ekholm 11/8 11/4 11/7
Sijat 17-30
Nea Falck bye
Sijat 17-24
Marija Shpakova SUI – Nea Falck 11/9 11/4 11/4
Sijat 21-24
Tayla Mounter ENG – Nea Falck 12/10 11/8 5/11 11/6
Sijat 23-24
Nea Falck – Suzanne Peters NED 11/5 11/9 4/11 13/11
Tytöt u17
1. kierros
Jane Pincus USA – Henrietta Huuhka 9/11 11/4 11/7 11/7
Sanna Koivumäki – Megan Van Drongelen NED 8/11 11/7 11/7 11/8
Milla Uusitalo – Alexa Green USA 11/1 11/6 11/5
2. kierros
Lily Zelov USA – Sanna Koivumäki 9/11 11/3 11/3 11/2
Emily Fuller ENG – Milla Uusitalo 12/10 11/4 10/12 11/6
Sijat 9-16
Alice Kramer GER – Sanna Koivumäki 11/4 9/11 11/6 11/6
Hether Maclachlan CAN – Milla UUsitalo 11/4 11/6 11/9
Sijat 13-16
Sanna Koivumäki – Milla Uusitalo 11/7 11/2 11/4
Sijat 13-14
Sarah Lüdin SUI – Sanna oivumäki 11/6 11/8 11/6
Sijat 15-16
Natasha Feenstra USA – Milla Uusitalo 13/11 11/4 7/11 11/5
Sijat 17-32
Henrietta Huuhka – Emily Beinkampen USA 11/4 7/11 11/1 15/13
Sijat 17-24
Henrietta Huuhka – Charlotte Jagger 7/11 8/11 11/6 13/11 11/7
Sijat 17-20
Henrietta Huuhka – Gabi Fritsche NED 11/4 11/6 11/4
Sijat 17-18
Ideal Dowling USA – Henrietta Huuhka 4/11 6/11 11/8 11/5 12/10
Pojat u15
1. kierros
Ville Koskinen – JulienLecollier FRA 8/11 11/4 12/10 11/8
2. kierros
Ville Koskinen – Andre Igelbrink GER 11/6 11/8 11/9
3. kierros
Tom Schreurs NED – Ville Koskinen 11/3 11/4 11/9
Sijat 9-16
Mattéo Cremoux FRA – Ville Koskinen 11/7 11/4 11/9
Sijat 13-16
Philipp Cladders GER – Ville Koskinen 11/7 11/7 11/9
Sijat 15-16
Henrico Van Der Vegt NED – Ville Koskinen 11/5 11/4 7/11 11/8