Facebook
Twitter
In English

Miehet voittoon ja kohti MM-kisoja
Squashin miesten maajoukkue taisteli itselleen 3-2 voiton Ruotsista joukkueiden 47. kohtaamisessa Espoossa. Suomen ykköspelaaja Olli Tuominen voitti Christian Drakenbergin erin 3-1. Liekö aikaero vielä painanut Tuomista tuon menetetyn erän verran, sillä vielä viikolla hän pelasi haastajaturnausta Detroitissa USA:ssa ja paluusta kotimaahan ei ole kauaa. Voittajasta ei kuitenkaan ollut missään vaiheessa epäselvyyttä, siksi vahvaa on Tuomisen peli tällä hetkellä.

Nuori Henrik Mustonen näytti jälleen, kuinka 16-vuotias juniori pystyy haastamaan ammattilaiskentilläkin viihtyneen kokeneen pelaajan. Rasmus Hult toki voitti ottelun 3-2, mutta nuori lahtelainen näytti maajoukkuevalmentaja Mika Montolle, että hän on yksi potentiaalinen Suomen joukkueen pelaaja Intiassa joulukuun alussa pelattavissa joukkueiden MM-kisoissa.

– Olen erityisen tyytyväinen joukkueen kokonaissuoritukseen. Pelaajien suoritukset ilahduttivat ja vaikka aivan kaikkia otteluita ei voitettukaan, tästä on hyvä lähteä valmistautumaan MM-kisoihin, totesi Monto kamppailun jälkeen.

Tuomisen lisäksi kokenut Erno Teitti voitti oman ottelunsa eikä antanut vastustajalleen Joakim Karlssonille mitään mahdollisuuskia. Tulostaululle ilmeistyivät nopeasti lukemat 3-0. Badr Abdel Aziz oli vielä liian kova vastus Matias Tuomelle, mutta Pyry Poikolainen pystyi kukistamaan Carl-Johan Löfvenborgin.

Naisten maaottelussa Ruotsi oli vahvempi. Suomalaistriosta voittoon ylsi vain ykköspelaaja Eevamaria Vuolo 3-1 voitollaan Anna Detteristä.

Alle 19-vuotiaat juniorit hävisivät ottelunsa 2-3 ja seniorit 50+ voittivat selvästi 4-0

Ottelua voi vielä seurata YLE:n mediasalissa osoitteessa http://www.yle.fi/urheilu/mediasali/video/id87804.html

Kuvia by Petteri Repo
Kuvia by P.Salo

Suomi – Ruotsi

Espoo, 13.10.2007

Miehet
Suomi – Ruotsi 3-2

Olli Tuominen – Christian Drakenberg 9/1 9/7 7/9 9/1
Matias Tuomi – Badr Abdel Aziz 2/9 3/9 4/9
Henrik Mustonen – Rasmus Hult 9/7 5/9 10/9 5/9
Erno Teitti – Joakim Karlsson 9/3 9/5 9/3
Pyry Poikolainen – Carl-Johan Löfvenborg 9/7 9/2 4/9 9/2

Naiset
Suomi – Ruotsi 1-2

Elina Kononen – Anna-Carin Forstadius 3/9 9/7 7/9 9/7 0/9
Eevamaria Vuolo – Anna Detter 10/8 9/4 7/9 9/6
Saara Valtola – Jenny Ã…kervall 0/9 1/9 8/10

Juniorit a19
Suomi – Ruotsi 2-3

Nina Saari – Sofia Örneberg 1/9 1/9 0/9
Saara Saloranta – Eira Mooney 0/9 0/9 2/9
Henrik Mustonen – MÃ¥ns Asp 9/0 9/0 9/1
Ville Hiltunen – Christoffer Ohlsson 9/5 6/9 2/9 5/9
Petteri Siren – Truls Olterman-Svensson 7/9 9/2 9/0 9/4

Seniorit 50+
Suomi – Ruotsi 4-0

Eira Oinonen – Maud Schröder 9/1 9/0 9/3
Carola Björnström – Helen Winge-Nordwall 9/0 9/0 9/1
Olli Lintunen – Ulf Karlsson (ottelu peruuntui lentokoneen myöhästymisestä johtuen)
Kari Kattelus – Roger Östberg 5/9 9/1 9/7 9/4
Jarmo Jaakkola – Ulf Christenson 9/2 9/1 9/2


Lauantain virallisen maaottelun jatkeeksi joukueet pelasivat tänään sunnuntaina toistamiseen. Ilman Teittiä ja Mustosta pelanut Suomi hävisi kuuden pelaajan ottelun 2-4. Naiset käänsivät eilisen tappion 2-1 voitoksi.

Miehet
Suomi – Ruotsi 2-4

Olli Tuominen – Badr Abdel Aziz 11/9 9/11 11/1 11/4
Matias Tuomi – Christian Drakenberg 8/11 3/11 11/9 11/9 8/11
Pyry Poikolainen – Rasmus Hult 11/6 9/11 9/11 8/11
Heikki Kononen – Carl-Johan Löfvenborg 8/11 5/11 8/11
Mika Monto – Joakim Karlsson 11/9 11/8 9/11 11/2
Tomi Niinimäki – André Wikström 5/11 5/11 4/11

Naiset
Suomi – Ruotsi 2-1

Elina Kononen – Anna Detter 9/2 6/9 9/7 9/3
Eevamaria Vuolo – Anna-Carin Forstadius 6/9 7/9 4/9
Saara Valtola – Jenny Åkervall 9/1 9/4 9/3

Juniorit
Suomi – Ruotsi 0-5

Ville Hiltunen – Måns Asp 5/9 1/9 9/8 2/9
Petteri Siren – Christoffer Ohlsson 6/9 1/9 7/9
Mikael Siren – Truls Olterman-Svenson 9/5 0/9 9/10 2/9
Nina Saari – Eira Mooney 4/9 0/9 1/9
Saara Saloranta – Sofia Örneberg 0/9 0/9 0/9

Seniorit
Suomi – Ruotsi 5-0

Markku Hyrske – Ulf Karlsson 9/1 9/3 9/5
Jari Mether – Roger Östberg 9/0 9/4 10/8
Markku Kaistinen – Ulf Christenson 9/0 9/1 9/7
Eira Oinonen – Helen Winge-Nordwall 9/0 9/0 9/0
Carola Björnström – Maud Schröder 9/0 9/3 9/3