Facebook
Twitter
In English

Suomelle hopeaa
Suomen nuoret ylsivät maksimisuoritukseen alle 19-vuotiaiden joukkuekilpailussa Prahassa. Ehdoton ennakkosuosikki Englanti ei antanut Suomelle mahdollisuuksia yllätykseen vaan vei mestruuden suoraan kahdella voitolla. Kolmatta peliä ei pelattu ottelun ratkettua.

Kaaviot ja tulokset Tournamentsoftwaressa.

Ensimmäisessä ottelussa Riina Koskinen taisteli Georgina Kennedyä vastaan ennakkoluulottomasti. Riina taisteli joka pallosta, mutta vaikka peruslyönti kulki häneltä erinomaisesti, oli englantilainen selkeästi vahvempi erin 3-0.

Toiseen otteluun George Parkeria vastaan Jami Äijänen valitsi hyökkäävän pelitavan. Eilen semifinaaleissa se toimi hienosti, mutta Parker oli kuitenkin Jamille liian kova pala. Huolimatta Jamin hienoista hyökkäyslyönneistä englantilainen onnistui useimmiten rauhallisella korkealla perus linjalyönnillä tulemaan takaisin peliin. Suomalainen ei löytänyt keinoja Parkerin pelin murtamiseen, joten ottelu Georgelle selvästi 3-0 ja Englanti varmisti EM-kullan.

Kakkospoikien ottelua ei enää pelattu ottelun jo ratkettua, eikä Miko Äijänen päässyt kentälle ollenkaan. Pienen pettymyksen jälkeen hopea kuitenkin maistui mahtavalta!


Suomi loppuotteluun
Suomi otti selvän 3-0 voiton Walesista joukkuekilpailun välierissä ja kohtaa sunnuntain loppuottelussa ykköseksi sijoitetun Englannin.

Ensimmäisessä ottelussa Jami Äijänen kukisti vanhan kiistakumppaninsa Emyr Evansin selkeästi 3-0. Jami valitsi otteluun hyökkäävän pelitavan. Hän löi palloa tarkasti takamaaleihin ja vastustajan lyönnin irrotessa seinästä suomalainen hyökkäsi hyvällä prosentilla eteen. Eräpisteet olivat 11-5,11-6 ja 11-6.

Toisessa ja ratkaisevassa kakkospoikien ottelussa Miko Äijänen kohtasi Elliot Morrisin. Mikon taakselyönti ei ollut aivan aamupäivän huippuottelun tasolla, varsinkin ensimmäisessä erässä lyönti oli lyhyttä. Siitä huolimatta Miko onnistui viemään erän 11-8. Toisessa erässä suomalainen sai lyöntinsä paremmin takamaaleihin. Erä olikin melko helppo ja eräpisteet Äijäselle 11-4. Kolmanteen erään Elliot muutti kokonaan taktiikkaa; hän hyökkäsi eteen todella aktiivisesti. Tämä yllätti suomalaisen ja yhtäkkiä tilanne oli 7-2 walesilaiselle. Määrätietoinen Äijänen ei antanut yhtään periksi, vaan hän kuroi eroa piste tisteeltä ja voitti erän upeasti 11-9 ja finaalipaikka oli hankittu!!

Kolmas ottelu pelattiin maaottelun ratkettua paras 3:sta. Siinä Riina Koskinen kohtasi Ciara Richardsin. Ensimmäisessä erässä Koskinen oli hieman kohmeessa ja Ciara veikin erän 6-11. Toisessa erässä Riinan lyöntirytmi löytyi ja tarkkojen eteenlyöntien ansiosta erä Suomeen 11-2.Kolmanteen erään Koskinen lähti samalla taktiikalla; eteenlyöntien putoillessa maaliin erä helposti Riinalle 11-5. Ottelu siis 2-1.
Suomi välieriin
Suomen nuoret löivät Irlannin puolivälierissä otteluin 2-1 ja pelaa välieränsä Walesia vastaan tänään klo 18.00 striimikentällä.


Ensimmäisessä ykköspoikien ottelussa Jami Äijänen kohtasi Michael Craigin. Jami oli ottelussa hieman huonovointinen ja hän joutui käytännössä luovuttamaan ottelun. Craig siirsi Irlannin 1-0 johtoon erin 3-0.

Kakkospoikien ottelussa Mikko Äijänen jatkoi huikeita otteitaan voittamalla 1h 22minuuttia kestäneessä trillerissä David Ryanin erin 3-2. Mikon suorituksen arvoa nostaa vielä se, että David sijoittui henkilökohtaisessa kisassa sijalle 5. Ensimmäisessä erässä Mikon peli ei ollut vielä aivan uomissaan, vaan hän teki muutaman helpohkon virheen ja David karkasi erävoittoon pistein 11-7. Toista erää tahkottiin kauan ja pistejohto vaihteli koko ajan. Molemmat löivät rystypuolen linjalyöntejä huikealla prosentilla takamaaliin ja hyökkäyspaikkoja oli tosi harvassa. Mikon kurinalainen peli sopivine hyökkäyslyönteineen tuotti hyvän tuloksen 11-9 suomalaiselle. Kolmas erä oli toisen toisinto ainoastaan voittaja oli toinen. Erä Davidille 11-9. Neljäs erä oli yhtä tasaista vääntöä alusta loppuun saakka. Pelaajat eivät olleet erässä tyytyväisiä tuomarin päätöksiin, mutta hieman oudot päätökset menivät kyllä suurin piirtein tasan molemmille pelaajille. Miko onnistui viemään huikean erän 12-10. Viides erä alkoi Mikolta huonosti; kaksi stroke eli rangaistuspistetuomiota vastustajalle. Miko malttoi mielensä ja pelasi määrätietoista pelikuviotaan koko erän ajan. Miko käytti hienosti pitkien rystylinja taakse pelaamisewn väliin kovia crossilyöntejä ja sai näin hieman vaihtelua kuvioonsa. Samoin terävät linjalyönnit etukentälle vastustajan lyönnin jäädessä lyhyeksi kuuluivat Mikon repertuaarin. Tiukan taistelun ja vaativan tuomarilinjan sävyttämä erä päättyi Mikolle 11-8 ja ottelu Suomelle 3-2.

Ratkaisevassa tyttöjen ottelussa Riina Koskinen kohtasi Hannah Craigin. Riina aloitti ottelun lyömällä palloa painavasti taakse pakottaen vastustajan huonoon lyöntiin, jolloin Riina pääsi tappamaan pallon. Painostus tuotti hyvän tuloksen ja erä Suomeen 11-6. Toisessa erässä Koskinen otti myös eteenlyönnin mukaan kuvioon. Muutamat hyvät suorat stopparilyönnit eteen ja pari hienoa hyökkäysboastia siivittivät Riinan erävoittoon11-7. Kolmanteen erään itseluottamusta uhkuva suomalainen lähti terävällä liikkeellä eikä Hannah löytänyt lääkkeitä Riinan peliin ja erä Suomeen melko helposti 11-6 ja ottelu 3-0.


Suomelle tappio lohkofinaalissa
Suomen nuoret eivät onnistuneet voittamaan Ranskaa lohkofinaalissa vaan kärsivät 3-0 tappion. Puolivälierissä vastaan tulee Irlanti.
Ensimmäisessä ottelussa Miko Äijänen kohtasi Ranskan Viktor Grouin. Henkilökohtaisessa kisassa ranskalainen oli ollut vastaantulija. Miko voitti silloin 3-0 selkeästi. Tänään ranskalainen oli lukenut läksynsä ja pelasi erittäin tarkkaa perussquashia. Hänen loistavat suorat stopparinsa etenkin rystypuolelta tuottivat Mikolle vaikeuksia. Miko ei ehkä saanut peruslyöntejään tarpeeksi syvälle takakentälle, jolloin Viktor sai aloitteen itselleen. Ottelu oli erittäin tasainen koko ajan ja pelissä nähtiin pitkiä raastavia palloja. Ottelu ranskalaiselle erin 3-1.

Toisessa ottelussa tilanne oli aivan sama. Jami oli voittanut vastustajansa Benjamin Aubertin selkeästi 3-0. Tänään Jami aloitti ottelunsa aktiivisesti ja sai Benjaminin tekemään repivästi töitä. Alkuerässä suomalaisen eteenlyönnit kulkivat mainiosti ja ranskalainen joutui puolustuskannalle. Äijänen ei kuitenkaan pystynyt säilyttämään aktiivisuuttaan koko ottelun aikaa, vaan Aubert pääsi ottelussa niskan päälle eikä päästänyt Jamia pelaamaan omaa peruspeliään. Ottelu menikin Benjamin Aubertille suoraan 3-0.

Kolmannessa tyttöjen ottelussa Riina Koskinen kohtasi Ranskan kovaa lyövän Laura Gamblinin. Riina ei päässyt ottelussaan oikein pelirytmiin, vaan Laura hallitsi pelitapahtumia. Tuntui , että suomalainen oli melkein koko ajan puoli askelta jäljessä, eikä hän päässyt kuin ajoittain hallitsemaan kentän keskustaa. Ranskalainen voittikin ottelun suoraan 3-0.


Suomen alle 19-vuotiaiden squashmaajoukkue selvitti tiensä EM-kisojen puolivälieriin Prahassa pidettävissä kisoissa. Joukkueemme Jami Äijänen (henkilökohtaisen kisan 4.) Miko Äijänen (henkilökohtaisen kisa 9.) ja Riina Koskinen (henkilökohtaisen kisan 17) voitti Tanskan joukkueen otteluvoitoin 2-1. Huominen Ranska maaottelu ratkaisee sitten vastustajan. Voitolla saa etukäteen hieman helpomman vastustajan puolivälieriin.

Ensimmäisessä ottelussa Jami Äijänen otti rutiinivoiton Theis Houlbergin suoraan 3-0. Alussa Jamilla oli hieman hankaluuksia rytmin löytämisessä, mutta loppua kohden peli parani selkeästi ja Jami hallitsi palloralleja. Jami voitti erän 12-10. Toinen erä meni selvästi Äijäselle 11-3. Kolmannen erän lopussa muutamat huonot lyönnit antoivat tanskalaiselle mahdollisuuden erävoittoon, mutta suomalainen piti pintansa ja voitti tiukan erän 11-9.

Tyttöjen ottelussa Riina Koskinen kohtasi Matilde Lauridsenin. Riina ei pystynyt vastaamaan tanskalaisen monipuoliseen pelaamiseen. Varsinkin Matilden crossilyönnitttuottivat hieman vaikeuksia. Ottelu tanskalaiselle 3-0 ( 11-4, 11-6, 11-6 )

Ratkaisuottelussa Miko Äijänen kohtasi tanskalaisen juoksuihmeen Casper Klosterin. Miko hallitsi kenttätapahtumia ylivoimaisesti juoksuttaen Casperia nurkasta nurkkaan. Tanskalainen haki valtavan määrän vaikeita palloja, mutta ei kyennyt erävoittoon. Ottelu suomalaiselle 3-0 ( 11-6,11-7,12-10 )

Suomi kohtaa Ranskan perjantaina klo 11.00 Suomen aikaa. Puolivälierät pelataan lauantaina.


Suomi voitti Belgian EM-kisojen avausottelussa 2-1
Joukkuekilpailu käynnistyi tänään ja Suomi kukisti aamupäivällä Belgian otteluin 2-1.
Ykköspoikien ottelussa Jami Äijänen kohtasi Belgian Loic Lannoyen. Jami oli ottelussa aivan ylivoimainen. Jamit kovat painostavat peruslyönnit pudottivat Loicin kyydistä melko helposti. Varsinkin suomalaisen kovat crossit tuottivat belgialaiselle suuria vaikeuksia. Ottelu Jamille 3-0.

Toisessa ottelussa Riina Koskinen kohtasi Belgian tuoreen EM-hopeamitallistin Tinne Gilisin. Riina sai otteluun lentävän lähdön. Hän siirtyi nopeasti 3-0 johtoon hyvien peruslyöntien ansiosta. Riina oli ottelussa tasoissa vielä 7-7 tilanteeseen saakka. Erän ratkaisuhetkillä Tinne osoittautui paremmaksi vieden erän 11-8. Toisessa erässä Riinan peruslyönnit alkoivat jäädä lyhyeksi ja Tinne pääsi painostamaan. Suomalaisen tehdessä vielä muutaman helpon virheen, oli 11-3 erävoitto Belgiaan selviö. Neljännessäkään erässä Riina ei saanut millään ohitettua Tinneä, vaan erä vastustajalle 11-4. Ottelu belgialaiselle 3-0.

Otteluvoittojen ollessa tasan astui ratkaisijan rooliin kakkospoikinen pelissä Miko Äijänen, joka kohtasi Sanjay Jeevan. Mikolla ei ollut ottelussa suuriakaan vaikeuksia. Ainoastaan peruslyöntien jäätyä joskus lyhyeksi pääsi taitava Sanjay tappamaan palloja etukentälle. Ottelu kuitenkin Mikolle helposti 3-0. Eli maaottelu Suomelle 2-1.

u19 EM joukkuekilpailu

Alkulohko D
Suomi – Belgia 2-1
Jami Äijänen – Loic Lannoye 11/3 11/5 11/4
Miko Äijänen – Sanjay Jeeva 11/4 11/8 11/5
Riina Koskinen – Tinne Gilis 8/11 3/11 2/11
Suomi – Tanska 2-1
Jami Äijänen – Theis Houlberg 12/10 11/3 11/9
Miko Äijänen – Casper Kloster Skaarenborg 11/6 11/7 12/10
Riina Koskinen – Mathiolde Lauridsen 4/11 6/11 6/11
Ranska – Suomi 3-0
Benjamin Aubert – Jami Äijänen 11/8 11/6 11/7
Victor Crouin – Miko Äijänen 11/9 11/13 12/10 11/8
Laura Gamblin – Riina Koskinen 11/4 11/0 11/4

Puolivälierät
Suomi – Irlanti 2-1
Jami Äijänen – Michael Craig 3/11 3/11 2/11
Miko Äijänen – David Ryan 17/11 11/9 8/11 12/10 11/8
Riina Koskinen – Hannah Craig 11/8 11/7 11(6
Välierä
Suomi – Wales 3-0
Jami Äijänen – Emyr Evans 11/5 11/6 11/6
Miko Äijänen – Elliot Morris 11/8 11/4 11/9
Riina Koskinen – Ciara Richards 6/11 11/7 11/5
Loppuottelu
Englanti – Suomi 2-0
Georgina Kennedy – Riina Koskinen 11/3 11/5 11/1
George Parker – Jami Äijänen 11/7 11/3 11/7
Patrick Rooney – Miko Äijänen ei pelattu

Suomen joukkueessa pelaavat:


Jami Äijänen

Miko Äijänen

Riina Koskinen
 

Ari Pelkonen, valmentaja