Dutch Open Masters 2015 starttaa tänään perjantaina Hollannin Hoofddorpissa ja mukana on neljä suomalaista. Puukenkien maahan – mutta ei puujalkoina – ovat matkanneet Heikki Teräsvirta (M70), Lars Ekholm ja Markku Kaistinen (M65) sekä ryhmän nuorukaisena Jari Mether (M60).
Kaaviot ja tulokset Tournamentsoftwaressa
Hoofddorp on Amsterdamin ulkopuolella oleva 60.000 asukkaan teollisuuskaupunki; ei varsinaisesti bilepaikkana mikään Hollannin Ibiza, ja niinpä moni asuukin kisaviikonlopun Damissa ja kulkee hallille junalla.
Heikin, Lassen ja Markun ensimmäinen ottelu on jo iltapäivällä ja Jari aloittaa illalla. Ennakkoasetelmat ovat hyvät, kisoissa on kaikkiaan 79 pelaajaa useasta Euroopan maasta. Luvassa hyviä pelejä, senioritunnelmaa kentällä ja kenties erityisesti kentän ulkopuolella. Ja sunnuntaina jaetaan parhaille palkintoja.
Pelit jatkuivat tuulimyllymaassa suomalaisittain lauantain osalta kahden kierroksen otteluilla. Lähinnä mitalia on Markku Kaistinen luokassa M65, muut suomalaiset pelaavat sijoitusottelunsa päätökseen sunnuntaina.
Suomi on hakenut ensi vuodelle Masters-osakilpailua. Lopullinen päätös puuttuu, mutta suhtautuminen asiaa kohtaan on periaatteessa myönteinen. Katsotaan, miten käy. Toiveissa on kisa touko-elokuun välisenä aikana.
Mitalipeleissä sunnuntaina ovat Markku Kaistinen ja Heikki Teräsvirta. Lars Ekholm ja Jari Mether pelaavat jäljellä olevan sijoitusottelunsa.
Miehet 60+
1. kierros
Jari Mether 3/4 – Kim Dowsell Wal 11/6 11/9 11/9
2. kierros
Robert Jan Anjema NED – Jari Mether 11/6 11/9 11/9
Sijat 5-8
Jari Mether – Martin Rooke ENG 11/6 11/7 11/8
Sijat 5-6
Gerald Smit NED – Jari Mether 11/8 4/11 6/11 12/10 12/10
Miehet 65+
Markku Kaistinen – Keith Derham ENG 11/9 11/5 11/6
Peter Karlsson SWE – Lars Ekholm 11/3 11/5 11/6
Peter Karlson SWE – Markku Kaistinen 11/3 11/6 15/13
Claudio Hassler SUI – Lars Ekholm 13/11 11/6 11/8
Gerry O’Neill NED – Lars Ekholm 7/11 11/2 11/2 11/6
Claudio Hssler SUI – Markku Kaistinen 11/7 9/11 11/5 13/11
Markku Kaistinen – Lars Ekholm 6/11 11/5 11/7 11/9
Keith Derham ENG – Lars Ekholm 11/6 1174 6711 7/11 11/7
Gerry O’Neill NED – Markku Kaistinen 11/9 5/11 6/11 11/8 11/7
Miehdt 70+
Geoffrey Trenchard WAL – Heikki Teräsvirta 11/5 11/7 11/4
Heikki Teräsvirta – Fernando Valentim POR 11/8 11/8 11/6
Joop van Gutsem NED – Heikki Teräsvirta 11/5 11/3 12/10