Nuutti Ruokangas Hukka Openin voittoon
13 vuoden tauon jälkeen järjestettiin viralliset squash-kisat perinteikkäässä Heinäpään Palloiluhallilla eli nykyisessä Liikuntakeskus Hukassa. Mukana oli mukavasti 32 osallistujaa, joka oli kolmen kentän hallille sopiva määrä ja mukaan oli saatu myös EM-kisoihin valmistautuva alle 17v maajoukkue.
Pelit aloitettiin poikkeuksellisesti perjantai-iltana ja saatiin päätökseen lauantaina. Pääsarjassa nähtiin semifinaalissa todellinen maratonottelu, kun Kainuun pojat Tommi Ryyppö ja Marko Pääkkönen väänsivät yli 80minuuttia. Pääkkönen vei ottelun 3-2, mutta vielä oli jäljellä finaali. Toisessa semifinaalissa Nuutti Ruokangas pääsi hieman helpommalla Samuli Antikaista vastaan voittamalla 3-1. Finaalissa ja pronssiottelussa oli kaksi umpiväsynyttä pelaajaa ja siten Nuutti ja Samuli ottivat helpot voitot.
Kakkoskaaviossa voittoon pelasi â€yllätysnimi†Antti Rikberg, joka hävisi kisoissa vain yhden erän.
Kaaviot on julkaistu tournamentsoftwaressa.
Hukka Open
Miehet 1
1. kierros
Tommi Laine KSC – Joel Jalovaara HSK 10/12 11/2 11/2 15/13
Samuli Antikainen KSC – Atte Stengård SquNa 11/4 11/8 11/5
Risto Tornberg Ruka – Elias Korhonen ESRC 11/5 11/6 6/11 13/11
Jani Stengård SquNa – Severi Salminen OSK 11/7 11/2 11/9
Puolivälierät
Nuutti Ruokangas OSK – Tommi Laine 11/1 11/9 11/6
Samuli Antikainen – Ville Koskinen SqK 9/11 11/9 11/7 11/2
Marko Pääkkönen OSK – Risto Tornberg 11/6 11/3 11/2
Tommi Ryyppö TSSq – Jani Stengård 11/8 11/8 11/5
Välierät
Ruokangas OSK – Samuli Antikainen 11/4 11/9 7/11 11/4
Marko Pääkkönen – Tommi Ryyppö 11/9 8/11 13/11 11/13 11/9
Pronssiottelu
Samuli Antikainen – Tommi Ryyppö 11/8 11/0 11/4
Loppuottelu
Nuutti Ruokangas – Marko Pääkkönen 11/4 11/9 11/5

Sijat 5-8
Ville Koskinen – Tommi Laine 9/11 14/12 11/0 11/9
Risto Tornberg – Jani Stengård 9/11 11/7 11/8 11/9
Sijat 7-8
Jani Stengård – Tommi Laine 11/6 11/3 11/5
Sijat 5-6
Ville Koskinen – Risto Tornberg 11/9 12/14 11/7 11/6
Sijat 9-12
Atte Stengård – Joel Jalovaara 11/7 11/2 11/8
Elias Korhonen – Severi Salminen 11/4 11/3 11/5
Sijat 11-12
Joel Jalovaara – Severi Salminen 11/6 11/6 11/8
Sijat 9-10
Atte Stengård – Elias Korhonen 11/7 3/11 7/11 13/11 11/7
Miehet 2
1. kierros
Mauri Välimäki OSK – Matti Pylkäs KSC 11/5 11/9 11/6
Antti Rikberg KSC – Jesper Liikanen OSK 11/5 11/7 11/6
Jukka Puurunen KSC – Eetu Uusitalo 11/6 12/10 8/11 11/4
2. kierros
Oskari Laitinen OSK – Mauri Välimäki 11/6 11/6 7/11 11/5
Tapio Ulkuniemi KSC – Iida Takaluoma OSK 11/5 11/5 11/4
Marko Seikkula KSC – Axel Åström OSK 11/6 11/5 11/7
Jukka-Pekka Salminen OSK – Saana Valasma OSK 11/3 11/8 11/7
Antti Rikberg – Johannes Hilli OSK 11/4 11/7 11/9
Milla Uusitalo OSK – Vesa Moilanen KSC 4/11 2/11 11/1 11/1 11/7
Vesa Pietilä KSC – Tapani Ylipoussu Ruka 4/11 11/4 11/4 11/9
Jukka Puurunen – Valtteri Laitinen OSK w.o.
Puolivälierät
Tapio Ulkuniemi – Oskari Laitinen 12/10 12/10 11/7
Marko Seikkula – Jukka-Pekka Salminen 11/7 11/4 7/11 13/11
Antti Rikberg – Milla Uusitalo 11/7 11/6 11/5
Jukka Puurunen – Vesa Pietilä 5/11 11/9 5/11 11/9 11/2
Välierät
Marko Seikkula – Tapio Ulkuniemi 11/7 10/12 11/8 11/9
Antti Rikberg – Jukka Puurunen 11/2 11/7 5/11 11/2
Pronssiottelu
Jukka Puurunen – Tapio Ulkuniemi w.o.
Loppuottelu
Antti Rikberg – Marko Seikkula 12/10 11/4 11/9

Sijat 5-8
Jukka-Pekka Salminen – Oskari Laitinen 11/6 11/6 9/11 11/5
Vesa Pietilä – Milla Uusitalo 14/12 12/10 10/12 14/12
Sijat 7-8
Milla Uusitalo – Oskari Laitinen 11/9 6/11 12/10 8/11 11/4
Sijat 5-6
Vesa Pietilä – Jukka-Pekka Salminen w.o.
Sijat 9-18
Matti Pylkäs – Axel Åström 6/11 11/9 11/6 11/7
Eetu Uusitalo – Jasper Liikanen 11/7 8/11 11/8 1178
Sijat 9-16
Iida Takaluoma – Mauri Välimäki w.o.
Matti Pylkäs – Saana Valasma 11/8 11/8 6/11 9/11 11/6
Johannes Hilli – Vesa Moilanen w.o.
Tapani Ylipoussu – Eetu Uusitalo 11/2 10/12 11/7 11/6
Sijat 9-12
Iida Takaluoma – Matti Pylkäs 11/4 11/2 11/7
Tapani Ylipoussu – Johannes Hilli 11/7 11/4 11/5
Sijat 11-12
Matti Pylkäs – Johannes Hilli 11/9 12/10 12/10
Sijat 9-10
Tapani Ylioussu – Iida Takaluoma 11/4 11/8 6/11 11/6
Sijat 13-14
Eetu Uusitalo – Saana Valasma 11/3 5/11 11/8 11/4
Sija 16
Mauri Välimäki ja Vesa Moilanen
Sijat 17-18
Axel Åström – Jasper Liikanen 11/8 12/10 4/11 11/8



