Facebook
Twitter
In English

Mustosen kausi pakettiin Guatemalassa
Henrik Mustonen ei kyennyt haastamaan kilpailun kahdeksanneksi sijoitettua Meksikon Cesar Salazarta squashin Guatemala Openissa (50000$). Meksikolainen sai peliin vahvan alun, eikä Mustonen onnistunut haastamaan tarkasti ja vaikealukuisesti pelannutta vastustajaa.

”Oli jostain syystä hankala päästä peliin mukaan. En oikein lukenut kaverin lyöntejä ja omista heikoista rangaistiin armottomasti”, kommentoi Mustonen ottelua.

Squashammattilaisten kilpailukausi on nyt paketissa. Pienen hengähdyksen jälkeen starttaa harjoituskausi, joka kestää elo-syyskuuhun.


Suomalaisilla tiukat paikat korkeassa ilmanalassa
Kauden viimeistä ammattilaisturnausta squashkaksikkomme osalta viedään. Tällä kertaa paikaksi päätyi ehkä astetta eksoottisempi Guatemala.

Molemmat aloittivat urakkansa karsinnasta, mutta parin peruutuksen myötä Olli Tuominen pääsi suoraan karsinnan toiselle kierrokselle. Mustonen selvitti tiensä toiselle kierrokselle vaivatta pitkää englantilaista Mark Broekmania (PSA 196.) vastaan.

Toisella karsintakierroksella Mustosta vastaan asettui vasuri, myös Englannin Nathan Lake (PSA 75.), jonka Mustonen oli voittanut jo kahdesti tällä kaudella. Ensimmäinen erä muistuttikin pitkälti edellisten otteluiden kaavaa Mustosen ollessa hieman vikkelämpi ja tehokas ratkaisuissaan, mutta toisen erän lopun pieni notkahdus päästi Laken mukaan peliin. Kolmannessa erässä Mustonen palasi taas viejän rooliin ja näyttikin jo, että selvästi neljännessä erässä väsymään alkanut englantilainen taipuisi neljässä erässä. Jostain Lake kuitenkin kaivoi tarvittavat pisteet viedäkseen ottelun ratkaisevaan erään. Laken vahvan alun ratkaisevassa erässä jälkeen, Mustosen onnistui kuitenkin saada peli taas haltuun ja uuvuttaa vastustajansa lopulta lähes totaalisesti.

”Ei ehkä rohkein peli ja voiton olisi varmasti voinut ottaa nopeamminkin, mutta tärkeintä, että se sieltä tuli kuitenkin”, pohti Mustonen ponnistelujaan.

Mustonen kohtaa ensimmäisellä kierroksella myöhään huomisiltana Guatemalan aikaa Meksikon Cesar Salazarin (PSA 29.).

Heti Mustosen perään askiin asteli Tuominen viime viikon uusintaottelussaan Jamaikan Christopher Binnietä (PSA 86.) vastaan. Alusta näki, että Tuominen oli eri asenteella mukana pelissä, mutta jotenkin niukasti ensimmäinen erä lipsahti vastustajalle. Hieman otetta saanut Binnie kuitenkin alkoi keskustella tuomarin kanssa ja Tuomisen onnistui kääntämään toinen erä itselleen. Kolmannen erän jälkeen näytti, että vaakakuppi kääntyy vahvasti Tuomiselle jamaikalaisen näyttäessä jo hapenpuutteen merkkejä. Revanssin toivossa Binnie kuitenkin kaivoi neljänteen erään aivan uuden ilmeen ja vei sen selvästi useilla onnistuneilla lyönneillä. Viides erä alkoi huonosti Tuomiselta, mutta hän osoitti jälleen kokemuksensa noustessaan 3-7 tappiolta pienen vastustajan herpaantumisen myötä. Tuominen sai jo yhden ottelupallon tilanteessa 10-9, mutta ratkaisu meni peltiin ja ottelu karkasi vastustajalle tiukimmalla mahdollisella päätöksellä.

”Liike tuntui hyvältä, mutta lyönti ei kulkenut tarpeeksi tarkasti, minkä vuoksi kentällä oli liian ahdasta ja kaveri pääsi hyödyntämään isoa kokoaan liiaksi”, harmitteli Tuominen tappiotaan.

Sporta IX Torneo International, Guatemala

Karsinnan 1. kierros
Henrik Mustonen – Mark Broekman ENG 11/6 11/6 11/5
Karsinnan 2. kierros
Henrik Mustonen – Nathan Lake ENG 11/5 9/11 11/7 8/11 11/7
Christopher Binnie JAM – Olli Tuominen 11/8 7/11 8/11 11/6 12/10
Pääsarjan 1. kierros
Cesar Salazar MEX – Henrik Mustonen 11/2 11/5 11/5