Facebook
Twitter
In English

Squashliitto järjesti kesän loppumisen ja tulevan kauden alkamisen kunniaksi seuroille tarkoitetun “Seuratoiminnan kehittämispäivät” nimellä kulkevan tapahtuman, ja tässä blogissa Luukas Raatikainen avaa hieman mitä päivästä jäi käteen loppujen lopuksi.

Tapahtumaan osallistuneet toivoivat käsin kosketeltaviä asioita joita meistä jokainen voi tehdä lajin hyväksi, ja näin jälkikäteen voitaneen todeta, että tähän tavoitteeseen päästiin erittäin hyvin!

Viikonloppuna seuratoiminnan kehittämistä lähestyttiin monestakin eri kulmasta. GDPR:stä aina markkinointipöhinään asti. Paikalla olleet seurat olivat aina lilliputtisarjasta pääkaupunkiseudun jättiläisiin asti, joten myös klubeissa oli jonkun verran variaatiota, ja mielipiteitä saatiin varsin kirjavalta joukolta squashaktiiveja. 

Kaiken kaikkiaan koko viikonloppu voitanee tiivistää kolmeen todella tärkeään “teesiin”, jotka ovat jollain aikavälillä ihan kaikkien squashseurojen tehväissä. Osa seuroista on jo tehnyt kohta mainitut askeleet, ja osa on vasta nostamassa jalkaansa. Tärkeintä on kuitenkin, että kaikilla on tahtotila kehittymiseen.  

Tee itsestäsi tavoitettava ja näkyvä 

Halusimme tai emme, mutta squash toimii samoilla markkinoilla kuin Fortnite. Me kilpailemme ihmisten vapaa-ajasta, ja tätä peliä ei tulla ikinä voittamaan jos luomme ympärillemme keinotekoisia esteistä. Tehdään siis lajista helpommin lähestyttävä ja avoimempi. 

Ensimmäinen asia jonka ihminen tekee tutkiessaan uusia lajivaihtoehtoja on netin selailu. Oletteko lisäänneet itsellenne selvät nettisivut, josta selviää a) milloin b) kenen c) millä hinnalla ja d) millä välineistöllä squashia voi lähteä kokeilemaan teidän seuraan? Jos ette niin siinä ensimmäinen kehityskohde. Voiko teille laittaa helposti viestiä lomakkeen, facebookin tai vaikka whatsapin kautta? Joku TODELLA HELPPO viestintäkanava tulisi olla ainakin käytettävissä, sillä muuten niitä yhdeydenottoja ei ole. Ei ihminen ala kaivelemaan keltaisilta sivuilta enää paikallisen squashseuran numeroa; se pitää tarjota hänelle ensimmäisen 10-sekunnin aikana hakukoneista ja nettisivuilta. Eli myös Google My Business kuntoon, jotta teidät löytää myös Google Mapsista ja yhteystiedot suoraan hakukoneista! 

Näkyvyydestä voisi kirjoittaa vaikka oman kirjan, mutta tiivistettynä: olkaa siellä missä ihmiset viettävät aikansa. Kuten sanoin, niin olemme samoilla markkinoilla Fortniten kanssa. Ihmisten aivonystyröitä pitää pommittaa jatkuvilla signaaleilla squashista ennen kuin se jää sinne. Nykyään aikuiset ovat facebookissa, nuoret instagrammissa ja tiktokissa, seniorit lukevat paikallislehtiä, nuoret aikuiset etsivät inspiraatiota pinterestistä ja kaikki edellä mainitut käyttävät googlea. Oletteko te jo näissä kanavissa läsnä? 

Koulut täynnä mahdollisuuksia ja liikunnanopettaja on squashseurojen paras kaveri! 

Lapset eivät tiedä enää mitä squash on nykyään. Miksi? Koska he eivät ole kokeilleet sitä, toisin kuin ennen. Joten meidän täytyy esitellä squash koulun liikuntatuntien kautta uuden potentiaalisille pelaajille! Lähtökohtaisesti lapset oikeasti nauttivat squashista oikealla innostamisella ja oikeailla välineillä. Lopetetaan se elitismi ja kaksipistekeltaisen tuputtaminen kaikille. Junnuille on nykyään huippuvehkeitä isojen punaisten pallojen ja lyhyiden junnumailojen kanssa. 

Ja miettikää mikä on liikunnanopettajien ja luokaopettajien yksi hartain toive herran vuorran 2020? Se, että lapset liikkuisivat enemmän! Joku voisi kuvailla squashia täsmä ratkaisuksi tässä. Opettajat ovat yleinsä varsin mielissään, kun soitatte heille ja kysytten josko squashtutustuminen kiinnostaisi heitä! Voisin miltein sanoa, että omalla kohdalla onnistumisprosentti on täysi sata, jos mietitään monelta opettajalta olen tätä udellut ja moni on tullut luokkansa kanssa hallille. 

Ja tutustumisen jälkeen, tehkää ensimmäisiin harjoituksiin tulemisesta helppoa (ja ilmaista mieluusti!) Kertokaa vaikka oppilaiden mukaan annettavalla lippulappusella milloin seuraavat avoimet junnuharjoitukset ovat, ja lisätkää vielä vaikka että aikuisetkin ovat tervetulleita mukaan kokeilemaan! MyyrSquash teki jonkin aika sitten aiheesta videon, josta saa erittäin hyvän kuvan mitä koululaissquash voisi olla parhaimmillaan. 

Tehdään valmentamisesta yhä ammattimaisempaa 

Suomi on talkootyön luvattu maa. Mutta miksi? Yleensä valmennukseen (ja muuhunkin toimintaan) saadaan todella paljon ryhtiä ja tavoitteellisuutta lisää kun siihen ihan oikeasti palkataan joku asiasta tietävä. Tätä valmentaja voi tulla seuran sisältä tai ulkopuolelta, kunhan vastuu ja palkka työpanoksesta on olemassa. 

MyyrSquashissa tilanne oli pitkään, että valmennus lepäsi talkootyönä seuran aktiivipelaajien harteilla. Olin itse mukana tässä joukossa, ja valmentaminen söi raivokkaasti omaa aikaani. Kun palkkasimme valmentajan hoitamaan näitä kuviota, sain vapautettua myös omaa aikaani kaiken muun toiminnan kehittämiseen. Tämä olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten. Laji on Suomessa varsin edukas verrattuna about mihin tahansa muuhun harrastustoimintaan. Ihmiset ovat valmiita maksamaan enemmän mikäli vain saavat oikeasti parempaa valmennusta itselleen ja lapsilleen. 

JSK:n Heikki Ruotanen nosti myös hyvän pointin esille, että valmentajat voisivat jossain kohtaa ottaa aktiivisempaa roolia ja kysyä kehittyviltä pelaajilta että “Miten pitkälle sä haluat mennä squashissa?” Tällaisen aktiivisen roolin ottaminen voi olla juuri se sysäys pelaajille, joita tarvitsemme että meillä on Suomessa huippusquashia vielä omilla eläkepäivilläni.

Veikkaan vahvasti, että näillä eväillä suomalainen squash ei vain voi hyvin, vaan saadaan kukoistukseen seuraavien vuosien aikana. Ei unelmoida pienestä kasvusta, vaan tehdään RÄJÄHTÄVÄÄ KASVUA OIKEASTI. Tällä lajilla on avaimet olla huippusuosittua, mutta kaivamalla se avain menestykseen syvälle meidän omiin poteroihimme on turha unelmoida mistään. 

Summauksena: 

  • Olkaa helposti lähestyttäviä 

  • Ottakaa yhteyttä mahdollisiin lajikokeilijoihin (peruskoulu, FB-harrasteryhmät, korkeakoulut, senioriliikuntaporukat, jne) 

  • Ajakaa toimintaa kohti ammattimaistamista. Meillä on siihen todellakin varaa. 

  • Uskaltakaa tehdä ja onnistua/epäonnistua – Vain paikallaan olemalla oikeasti epäonnistuu!Â